Siirry sisältöön

REHVAKKA – säätiön ainutlaatuinen saaristohuvila

Auramon pariskunta rakennutti Rehvakan huvilan vapaa-ajan asunnokseen nykyiseen Raaseporiin 1970-luvun alussa. Päärakennuksen suunnitteli yksi aikakauden huomattavimmista arkkitehdeistä, professori Aulis Blomstedt. Hänen tyylilleen ominainen pyrkimys selkeisiin, harmonisiin ja käytännöllisiin muotoihin on nähtävissä Rehvakassa.

Huvilan rakennuspaikkaa harkittiin tarkasti, jotta rakennus sulautuisi maastoon mahdollisimman huomaamattomasti eikä vahingoittaisi sitä ympäröivää herkkää saaristoluontoa. Kuvaavaa on, että talosta tehtiin jopa pahvinen pienoismalli, jota käytettiin apuna julkisivujen kohdentamisessa täsmälleen oikeisiin ilmansuuntiin.

Rehvakka rakennettiin parhaista mahdollisista materiaaleista. Seinähirret veistettiin käsin, ja Hannu Auramo tarkasti jokaisen laudan ja listan moitteettoman laadun. Kirvesmiehille annettiin tarkat ohjeet työmaalla noudatettavista työtavoista, mm. naulat piti lyödä pohjaan erityisen työkalun avulla, jotta vältyttiin vasaranjäljiltä. Rehvakkaan asennettiin aikansa viimeisintä talotekniikkaa kuten releohjatut valokatkaisimet ja lattialämmitys.

Rehvakan huvilassa on suuri tupa, kaksi makuuhuonetta, keittiö, WC ja saunatilat. Takkoja on kaksi, yksi sisällä ja toinen kuistilla. Huoneiden sisustus suunniteltiin rakennuksen tyyliin sopivaksi. Arkkitehti Blomstedt piirsi keittiön kalusteet, kaapistot sekä väliovet, ja huonekalut valittiin Artekin valikoimista.

Rehvakkaa ympäröivä upea luonto, huvilan puhdaslinjaiset muodot ja tarkkaan harkitut yksityiskohdat herättävät yhä ihastusta. Lähes kokonaan alkuperäisessä asussaan säilytetty Rehvakkaa välittää vierailijalle hienolla tavalla esimerkin 1970-luvun alun huvilasuunnittelun ja -rakentamisen huippuosaamisesta.

Rehvakan varauksia hoitaa Suomen Partiolaisten keskustoimisto.

Rehvakan turvallisuudesta vastaavat hälytinjärjestelmä ja tallentava kameravalvonta ympäri vuorokauden.

Kuvat: Aki Schadewitz