Etusivu

Taustaa

Organisaatio

Apurahat
  Sosiaaliturva
  Verotus
  Myönnetyt

Yhteystiedot

Linkkejä

Apurahojen verotus yksityishenkilöiden verotuksessa

Auramo-säätiöltä saadut apurahat ovat yksityishenkilön verotuksessa veronalaista tuloa siltä osin kuin niiden, muilta yksityisiltä tahoilta, julkisyhteisöiltä ja Pohjoismaiden neuvostolta saatujen stipendien, opintorahojen ja muiden apurahojen sekä palkintojen yhteenlaskettu määrä niistä vähennettävien menojen jälkeen verovuonna ylittää valtion taiteilija-apurahan vuotuisen määrän. Verovapaan taitelija-apurahan määrä vaihtelee vuosittain.

Apurahan saajan on noudatettava verotusta koskevia säädöksiä, joista tarkempia tietoja saa veroviranomaisilta.

Veronalainen apuraha on ilmoitettava sen vuoden tulona, jolloin se on ollut nostettavissa. Auramo-säätiön apuraha on ilmoitettava siten sen vuoden tulona, jolloin apurahojen jakotilaisuus on pidetty.

Mikäli apurahan saaja haluaa verovapaan määrän ylittävältä osalta verotuksessa vähennettäväksi tulon hankkimisesta aiheutuvia menoja (esim. matkoja, kirjallisuutta, työhuonekuluja tai laitehankintoja), hän toimittaa niistä veroviranomaisille tarvittavan selvityksen.

Verohallituksen päätöksen mukaan apurahojen maksajan on ilmoitettava luonnollisille henkilöille maksamansa stipendit ja apurahat verohallinnolle. Apurahat on ilmoitettava, jos samalle henkilölle maksettu suoritus on vähintään 1.000 euroa vuodessa. Vuosittain tammikuussa annettavassa ilmoituksessa mainitaan mm. apurahansaajan nimi, henkilötunnus, osoite, apurahan käyttötarkoitus sekä maksettu määrä. Työryhmille myönnetyt apurahat ilmoitetaan ryhmän vastuuhenkilön nimellä, jos hakijana ei ole rekisteröity yhteisö. Vastuuhenkilön tulee tarvittaessa selvittää veroviranomaiselle apurahan käyttö ja jakautuminen työryhmän kesken.

Lisätietoja: www.vero.fi

 

© Auramo-säätiö 2004-2012