Auramo-säätiön apurahat
Auramo-säätiö julistaa vuosittain haettavaksi apurahoja
-
materiaalinkulun menetelmien ja laitteistojen kehittämistä käsittelevän teknisen ja taloudellisen tutkimus- ja opetustyön sekä julkaisutyön tukemiseen;
-
partiojärjestön harjoittamaan johtajakoulutustoimintaan partion kaikilla johtajatasoilla.
Hakijana voi olla kotimaisessa tai ulkomaisessa yliopistossa, korkeakoulussa tai vastaavassa oppilaitoksessa tai tutkimuslaitoksessa toimiva yksityinen jatko-opiskelija, tutkija, opettaja, tutkijaryhmä, työryhmä, itse oppilaitos tai tutkimuslaitos taikka partiojärjestö. Apurahoja ei myönnetä ammatilliseen perustutkintoon, ammattikorkeakoulututkintoon taikka alempaan tai ylempään korkeakoulututkintoon liittyvään opiskeluun tai opinnäytetyöhön.
Yksittäisen apurahan suuruus voi olla enintään 15.000 euroa.
Hakuaika päättyy vuosittain syyskuun viimeisenä perjantaina.
Apurahan hakijan allekirjoittama hakemus on toimitettava hakuaikana säätiön sihteerille osoitteeseen:
Auramo-säätiö
Paula Sorjonen
c/o Asianajotoimisto Borenius Oy
Yrjönkatu 13 A
00120 Helsinki
Viimeisen hakupäivän jälkeen säätiölle saapuneita hakemuksia ei huomioida päätettäessä apurahoista. Hakemuksia ei oteta vastaan sähköisesti eikä faxilla.
Lisätietoja apurahoista antaa säätiön asiamies Paula Vartiainen puh (09) 6153 3280 tai sähköposti paula.vartiainen(at)borenius.com.
Säätiön hallitus päättää kirjallisten hakemusten perusteella apurahojen jakamisesta säätiön syyskokouksessa, joka pidetään vuosittain lokakuun loppuun mennessä. Hallitus ei perustele apurahojen jakopäätöksiä.
Kaikille apurahan hakijoille ilmoitetaan, onko hakijalle myönnetty apurahaa. Apurahat luovutetaan apurahan saajille apurahojen jakotilaisuudessa, joka pidetään marraskuun loppuun mennessä. Niille apurahan saajille, jotka eivät pääse apurahojen jakotilaisuuteen, maksetaan apuraha erikseen sovittavalla tavalla.
Jos apuraha myönnetään, apurahan saajan on annettava kirjallinen selonteko apurahalla saavutetuista tuloksista Auramo-säätiön hallitukselle vuoden kuluessa apurahan myöntämisestä ja tarvittaessa vuoden välein sen jälkeen. Säätiö voi periä maksetun apurahan takaisin, mikäli hyväksyttävää selvitystä saavutetuista tuloksista ei ole annettu säätiölle annettuun määräaikaan mennessä.
Myönnetyt apurahat julkaistaan säätiön internet-kotisivuilla, vuosikertomuksessa sekä hallituksen päättämällä muulla tavalla lehdissä taikka sähköisillä ilmoitustauluilla.
Apurahojen hakemuslomake (MS-Word, 90 kt)
Apurahahakemuksen täyttöohje (PDF, 130 kt)
Apurahan käyttöä koskeva selvitys (PDF, 35 kt)
Apurahansaajien sosiaaliturva
Apurahansaajien verotus
Myönnetyt apurahat
|